keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Rauhantuli on siirtynyt facebookiin

Blogin seuraajat ovat ehkä huomanneet, että blogi on hiljentynyt. Mutta ei huolta, rauhantuli on tänäkin vuonna saapunut Suomeen ja rauhansanoma leviää liekin mukana ympäri maata.

Liekin matkaa voi seurata facebookissa. Betlehemin rauhantulen sivulle tehdään nostoja tulenmatkasta ja tilaisuuksista, joissa se on ollut läsnä. Sivua kannattaa siis seurata.

Liekinvartijat, tulen kuljettajat ja muut rauhantulesta aktiivisemmin kiinnostuneet löytyvät facebookin ryhmästä Betlehemin Rauhantuli/ Fredljuset från Betlehem. Tuosta ryhmästä kyselemällä todennäköisesti löytyy nopeimmin tieto, mistä ja milloin tuli olisi noudettavissa. Toivomme myös, että mahdollisimman moni kertoisi, minne ja minkälaisiin tilaisuuksiin on tulen vienyt.

maanantai 11. joulukuuta 2017

Rauhantuli jakautuu Partiokiltojen toimesta laajalti koko Suomeen

30.11.-17 BRT on siirtynyt Tampereelle, Gillet-Näsi-Killan toimesta. Ensimmäisen viikonlopun aikana BRT siirtyi Jyväskylään Sydän-Suomen Killan, Kyyjärvelle Kaakkurikillan, Seinäjoelle Kärppäkillan mukana, joka vei sitä pohjoiseen päin seuraavan viikon aikana, mm. Ylivieskaan, Ouluun, Rovaniemelle. Siinä matkalla tulta jaettiin tutuille.

30.11.2017 tuli kulkeutui myös Loimaalle, Saveskillan mukana. (Tuikku. s-postilla yhteydenotot: Tuikku.arvola@luukku.com ) tai tekstiviestillä puh. 050-5276349.

Kiltapartiolaiset ovat aktiivisia liekinvartioita ja jakavat liekkiä myös ei partiolaisille ystävilleen ja tuttavilleen.


maanantai 4. joulukuuta 2017

Rauhantuli jatkaa matkaansa

Rauhantuli on saapunut Kiltapartiolaisten kuljettamana Jyväskylän, Kyyjärven, Alajärven ja Lapuan kautta Seinäjoelle. Lapualta rauhantuli matkaa 4.12. Kokkolan, Oulun, Kiimingin, Rovaniemen, Pelkosenniemen kautta Pyhätunturille. Liekin kuljettajina Pyhätunturille toimivat Reijo ja Leena Takamaa. Pohjanmaan Partiolaisten eri lippukunnat ottavat matkalla tulen vastaan ja jakavat sitä eteenpäin.

Oulun seudulle tuli saapuu 4.12. ja siirtyy sieltä Liminkaan.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Betlehemin Rauhantuli on saapunut Suomeen

Betlehemin Rauhantuli saapui Suomeen torstaina 30.11.2017. Tuli saapui Ruotsista yli pimeän  Saaristomeren Finnlinesin aluksen komentosillalla. Tulen otti Ruotsin kiltapartiolaisilta vastaan laivan yliperämies Petri Leskinen (kuvassa vasemmalla), joka kuljetti Rauhantulen laivan komentosillalle. Lounais-Suomen Partiopiirin Kansainvälisen ja Partioaatteelisen jaoston edustus otti tulen terminaalissa vastaan yliperämieheltä ja kenttämies Hannu Savolalta (kuvassa oikealla). Torstain ja perjantain aikana tuli on levinnyt ainakin Paimioon, Piikkiöön, Loimaalle, Espooseen, Tervakoskelle, Hämeenlinnaan, Lempäälään, Toijalaan, Vesilahdelle, Tampereelle ja Mänttään. 

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Rauhantuli saapuu 30.11.2017

Rauhantuli saapuu Naantalin satamaan aamupäivällä 30.11.2017 Finnlinesin avustuksella. Lounais-Suomen Partiopiirin kansainvälisen ja partioaatteellisen jaoston edustus noutaa tulen Turun partiotoimistolle, josta sitä jaetaan klo:12 alkaen. Tuli lähtee torstain ja perjantain aikana kohti Poria, Hämeenlinnaa, Tamperetta ja Helsinkiä.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Rauhantuli saapuu Suomeen tänäkin vuonna!

Tänä vuonna rauhantuli saapuu marras-joulukuun vaihteessa. Liekki lähtee heti matkalle ympäri Lounais-Suomen Partiopiiriä sekä jakautuu myös lyhtyihin ympäri Suomea.

Kun lippukuntanne haluaa mukaan, ota yhteyttä Lounais-Suomen Partiopiirin kv-ja partioaatteellisen jaoston Anneen: herkku.toukonen@gmail.com ja kerro lippukuntasi ja tapahtuman ajankohta, jonne tulen haluaisitte. Voit noutaa tulen myös yksityishenkilönä ja toimia liekinvartijana omalla paikkakunnallasi!


Kuva: Anne Toukonen

tiistai 29. marraskuuta 2016

Betlehemin Rauhantuli on saapunut Suomeen



                                 
Betlehemin Rauhantuli saapui Suomeen, Naantalin satamaan, torstaina 24.11.2016 klo 7.15. Tuli saapui tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin ja tästä johtuen tulen levitys on myös alkanut hieman pienemmällä profiililla. Tultahan odotettiin saapuvaksi vasta 1.12.
Rauhantuli saapui Suomeen Finnlinesin Finnclipper-aluksella ja tulta oli vastassa Lounais-Suomen Partiopiirin kansainvälisen-  ja partioaatteellisen jaoston jäseniä. Tuli oli matkannut komentosillalla kapteenin ja muun henkilökunnan tarkassa vartioinnissa.


Laivan miehistön jäsen toi tulen satamaterminaaliin. 
  
Laivayhtiön edustajan kanssa tulen matkasta käytiin keskustelua ja tulevaisuuttakin jo suunniteltiin.


Sateesta ja tuulesta huolimatta tuli saatiin kuljetettu omassa kuljetusastiassaan turvallisesti eteenpäin. Tuli jatkoi matkaa jaostolaisten toimesta ensin Turun keskustaan, jossa tulta jaettiin mahdollisimman moneen lyhtyyn.




Torstaina illanpimeinä tunteina Rauhantuli kuljetettiin Paimioon, jossa liekinvartija aloitti oman hommansa. Paimiossa tuli palaa jouluaattoon asti. Tulen vastaanotti torstaina myös kehitysvammaisten pappi. Rauhantuli on esillä monissa kehitysvammaisten joulukirkossa joulukuun aikana. 

Piikkiössä tulenvartija saa tulen 1.12. Tuli on jatkanut matkaansa nyt jo Loimaan kautta Forssaan ja Tampereelle sekä Piikkiön ja Paimion kautta Espooseen. Oman tulesi voit käydä sytyttämässä erilaisissa joulun tapahtumissa tai hakea sen partiotoimistolta (tiedot reitit ja liekinvartijat sivulta). Tulen voit sytyttää omaan lyhtyysi, viedä joulutervehdyksenä ystäville ja erilaisiin tapahtumiin tai vaikka läheisen haudalle. Vain mielikuvitus on rajana, millä tavoin itse voit Rauhantulta ja rauhan viestiä jakaa.
                                                         
                                                             
Kuvat: Kansainvälisen- ja partioaatteellisen jaoston arkistot