perjantai 24. lokakuuta 2014

Pohjoismainen rauhanviesti ja uusia päivämääriä

Pohjoismainen Rauhanviesti
Betlehemin Rauhantuli on kansainvälisen partioyhteistyön talvinen perinne. Pohjoismaissa on syntynyt myös perinne oman rauhanviestin kirjoitukseen ja teksti on käännetty jälleen norjasta ruotsiksi ja nyt myös suomeksi.

Tämän vuoden yhteispohjoismaisen rauhantervehdyksen on kirjoittanut Kjell Magne Bondevik, Oslon Rauhan ja ihmisoikeuksien keskuksen johtaja.

Tekstiä voi käyttää tilaisuuksissa sellaisenaan osana puheosuutta, jossa Betlehemin Rauhantulen taustasta ja sen partioyhteydestä kerrotaan. Tai siitä voi ammentaa inspiraatiota - kaikille valmiit tekstit eivät ole luontevia.

Rauhanviestitekstit löytyvät suomeksi ja ruotsiksi Materiaalit -osiosta.

Vahvistuneita tapahtumapäiviä
Tapahtumapäiviä on tullut lisää, esimerkiksi Turun Tuomiokirkon ja Mikaelinkirkon päivämäärät on nyt vahvistettu. Myös Arkkipiispa Kari Mäkinen vastaanottaa valon ja rauhan viestin tänäkin vuonna.  Tsekkaa päivät Tapahtumat 2014-osiosta!




The Nordic peace message for this year is written by Kjell Magne Bondevik, the director of Oslo Centre for Peace and Human Rights. The text is translated in Finnish and Swedish and can be used at different events as reading material or as an inspiration. The texts can be found at the Materials -section. If you would like to have the text in English, please don't hesitate to contact us. New event dates can be found here.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Tilannekatsaus: L-SP:n alueelta mukaan ilmoittautuneet lippukunnat

Nyt hopitihop ilmoittautumaan mukaan Betlehemin Rauhantuli 2014 projektiin, pyydämme lippukuntianne olemaan yhteyksissä viimeistään 31.10.2014! Tarvitsemme lippukuntien apua liekin seurakuntiin saattamiseksi, mutta lippukunnat voivat luonnollisesti jatkaa liekkiä myös monissa muissa tilaisuuksissa.

Ilmoitattehan lippukunnastanne seuraavat tiedot: lippukunnan nimi, yhteyshenkilö, yhteyshenkilön puh & email sekä taustayhteisönä toimivan seurakunnan nimi. Ilmoittautumiset osoitteeseen mikaela.savolainen(at)gmail.com

Liekin liikkeet
Luomme tällä hetkellä aluekarttaa, josta hahmottuu lippukuntien sijainti toisiinsa nähden - tämän avulla voimme kertoa paremmin liekin liikkeistä. Kun seurakuntien tilaisuudet vahvistuvat, päivitämme tiedot myös näille sivuille. Tämä karttaa näyttää myös sen, mitkä voisivat olla lähipiirien kannalta oivia liekin noutopaikkoja. Esim. viime vuonna liekki noudettiin pääkaupunkiseudulle Salosta ja pohjoisen suunnalta liekin matka on jatkunut Hämeeseen.

Liekin vartijaksi?
Mikäli olet henkilö, joka voi lupautua pitämään liekkiä palamassa joulukuun 2014 ja mahdollistaa sen, että liekkiä voitaisiin luotasi noutaa, anna itsesi ilmi. Tiedämme tällöin, missä päin piiriä Betlehemin Rauhantuli on saatavilla koko joulukuunn ajan (nimim. kokemusta on: useamman vuorokauden palavat hautalyhdyt ja myrskylyhdyt yhteiskäytössä pihamaalla joulukuun 2014 ajan omakotitaloasujalla).

Olisi upeaa, mikäli rauhan ja valon viesti saataisiin ainakin kaikkiin niihin L-SP:n seurakuntiin, jotka toimivat lippukuntien taustayhteisöinä. L-SP:n kv- ja aatejaosto kontaktoi parhaillaan seurakuntia, kutakin seurakuntaa pyydetään ilmoittamaan marraskuun alussa tapahtuma, johon partiolaisten toivotaan liekin saattavan.

Mukana tällä hetkellä (14.10.) ovat seuraavat lippukunnat (sekalaisessa järjestyksessä):

Kankaanpään Korpiveikot
Henrikin Tapulitytöt
Piikkiön Tammipartio
Turun Sinikotkat
Kaarinan Ristiritarit
HT
Liedon Eränkävijät
Meri-Porin Partio
Ahlaisten Ankkurit
Leirisiskot
Naantalin Siniset
Pöytyä: PöPö, KKK, YKJ
Maarian Kämmekät
Tavastin Liljat
Saloversot
Littoisten Pirtapiiat
Vehmaan Lustaset
Rantakaarinat
Pomarkun Polunkävijät
Lausteen Lätynkääntäjät

Oletko muusta, kuin L-SP:n piiristä?
Ole meihin yhteydessä, ja selvitämme miten BRT voitaisiin saada matkaamaan sille suunnalle!
mikaela.savolainen(at)gmail.com

Betlehemin Rauhantuli Turun Tuomiokirkossa 2013






torstai 9. lokakuuta 2014

Betlehemin Rauhantuli tarvitsee lippukuntia saattajakseen


Kansainvälinen partioperinne on toimia Betlehemin Rauhantulen vastaanottajana, saattajana ja vartijana. Rauhan ja valon viesti saapuu 5.12. Turun kautta Suomeen Ruotsista ja liekki saatetaan mitä erilaisimpiin joulukuun tilaisuuksiin mm. kirkoissa ja partiokoloilla. Liekin lahjan vastaanottaa vuosittain myös arkkipiispa.

Kv- ja aatejaosto haastaa jokaisen piirin lippukunnan mukaan mahdollistamaan sen, että Betlehemin Rauhantuli saatetaan joulukuussa ainakin jokaiseen sellaiseen piirin seurakuntaan, joka toimii taustayhteistönä partiolippukunnalle. Jotta voimme luvata liekin seurakuntaan, tarvitsemme ensin "Kyllä, me hoidamme homman" -vahvistuksen jokaiselta lippukunnalta. Me selvitämme, mihin tilaisuuteen kukin seurakunta liekin toivoo, paikallinen lippukunta toimii liekin tilaisuuteen saattajana. Moni lippukunta on jo ilmoittautunut mukaan!

Ilmoittautukaa viim. 14.11. 2014 mukaan ja saatte tarkemmat ohjeet liekin noutamiseen, kuljettamiseen ja tilaisuuksiin saattamiseen: mikaela.savolainen(a)gmail.com osoitteeseen toivotaan lippukunnan nimi, taustayhteisönä toimivan seurakunnan nimi sekä lippukunnan yhteyshenkilön puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Tsekkaa BRT-uutiset: http://betleheminrauhantuli.blogspot.fi

Betlehemin Rauhantuli Turun Tuomiokirkossa jouluna 2013