torstai 12. marraskuuta 2015

L-SP:n mukaan ilmoittautuneita lippukuntia

Ainakin oheiset lippukunnat ovat ilmoittautuneet mukaan Betlehemin Rauhantuli 2015 -projektiin. Lounais-Suomen Partiopiirin kansainvälinen ja partioaatteellinen jaosto on yhteydessä näiden lippukuntien taustalla toimivaan seurakuntaan ja seurakunta saa kertoa tilaisuuden/tilaisuuksia, joihin toivovat partiolaisten liekin saattavan.


Lippukunta noutaa Betlehemin Rauhantulen omaan lyhtyynsä, noutoajoista ja -paikoista voi kysyä BRT-projektin yhteyshenkilöltä. Lippukunnat voivat tietenkin saattaa liekin myös omiin joulunajan tilaisuuksiinsa. Jokainen voi sytyttää lyhdystä liekin myös omaan lyhtyynsä ja viedä sen kotiinsa, työpaikalleen yms. sekä jakaa liekkiä edelleen.Viime vuonna liekki jatkoi matkaansa moneen eri partiopiiriin niin lippukuntien kuin kiltojenkin avustuksella. 

Kankaanpään Korpiveikot
Kaarinan Ristiritarit
Ahlaisten Ankkurit
Pöytyän Pöllöt
Lätynkääntäjät
Huittisten eränkävijät
Kaarinan korpiklaani
Piikkiön Tammipartio
Hakkistytöt
Loimaan Nuotioloimut
Maarian Kämmekät
Kairankiertäjät
Turun Sinikotkat
Maskun Hemmingin Tyttäret ja Pojat
Henrikin Tapulitytöt
Jämijärven Miilunvartijat
Porin Tulitikut
Kaarinan Sädetytöt
Alastaron Jyväset
Ulvilan eräpojat
Kullaan Kuusipeurat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti